Päinvastoin - voin nimenomaan kuvitella elämän ilman niitä. Jokainen aamu olisi tylsä - kukaan ei kaivautuisi peiton alle huomatessaan jalkani pilkottavan täkin alta. Kukaan ei raapisi kinttujani eikä kukaan puskisi poskiani yrittäen saada minut ylös pedistä antamaan ruokaa ja huomiota. Voisin maata rauhassa puolille päivin ilman mainittavaa syytä kohdata uusi päivä.

Sen jälkeen, kun lapseni lähtivät maailmalle olen tuntenut itseni aika tarpeettomaksi. Jokin kuitenkin pisti minuun vauhtia ja elämäniloa. Ensimmäinen missio päivittäin on kukkamultien lakaisu, pirstaleiden keräily, mattojen ikuinen ja loppumaton suoristelu ja verhojen uudelleen ripustelu.

Menetin hyvät yöunet kertaheitolla. Rumba samba bueno alkoi sängylläni poltergeistin tavoin singahtelevien olioiden myötä. Lopulta oli pakko totutella siihen, että makuuhuoneen ovi pysyy kiinni. Oven alta kuitenkin jonkun tassu mahtui ja yritti repiä siihen isomman aukon.

Kun pieni eläin änkeää syliin ja antautuu hyväksipideltäväksi kaikki muu unohtuu. Ne ovat niin vilpittömiä ja kultaisia - vaikka kämppä onkin tuhoon tuomittu. En välitä, olen lumottu.