Ikävää, että Kreikka eli yli varojensa ja ihmiset kärsivät nyt leikkauksista. Mutta minä olen yrittänyt säästää, vaikka kaikki meneekin arjen rahoittamiseen. Nyt pitäisi heittää 300 eukkua tuhlareille. Ei ihan helpolla tipu, mutta minkäs tässä voi, kun valtiovarainministeri käskee. Hän sanoo, että ilman tukirahoitusta korot nousevat ja vienti ehtyy. Korot saavat puolestani nousta, vain rikkaiden investoinnit kärsivät. Vienti on ehtynyt jo muutoinkin lakkoilujen ym takia. Ja mitä takeita on, että ikinä saamme lainan takaisin? Pitääkö Suomen näyttää, että täältä pesee, olemme niin vahvoilla esim. Venäjän suuntaan, eli politiikkaa.

Olisin mieluummin antanut sen rahan Lastenklinikan syöpälapsille, joille ei ole varaa kustantaa pahoinvointilääkkeitä. Tai pojalleni, joka opiskelee. Tai tyttärelleni, joka menetti enemmän kuin täällä jaksaa kertoa. Tai äidilleni, joka vanhanakaan ja puolisokeana yksinasujana ei saa mitään apuja.

Onnellisia ovat nyt ne maat, jotka eivät lähteneet mukaan EU:hun. No - Islanti taisi kaatua jo pankkikriisiin, mutta onneksi ei tarvinnut rahoittaa sitäkin. Arvatkaa huvikseen, ketä aion äänestää ensi vaaleissa.

Oma karu mielipiteeni on, ettei kansalaisten selkänahasta pitäisi repiä päättäjien ja pankkiirien virheistä koituvia kustannuksia. Ihankuin keskiajalla.