On epävarma olo. Pitäisi yrittää koota itsensä, kun olisi asioita hoidettavana ja paikkoja käytävänä. Joskus olen niin hajalla, että pelkkä ulos lähteminen hermostuttaa. Asiaa pahentaa se, että ymmärrän syyt ja muutkin ymmärtävät, heh. Yleensä kyllä pystyn kokoamaan itseni, mutta aikaa myöten se yhä vaikeutuu. En uskalla suoda itselleni toiveita tai iloisia ajatuksia, sillä yleensä ne tyrmääntyvät enkä halua pettyä. Siispä alitajuisesti odotan ja pelkään pahinta. Jollakin tekisi mieli vaimentaa pelko ja ahdistus, muttei sittenkään, sillä minulla on normaali ja hyväksyttävä syy olla ahdistunut ja pelokas. Olisi kummallisempaa, jos voisin ihan hyvin. Mitä, jos ja kun asiat kääntyvät vielä huonompaan? Yhä enemmän apuvälineitä ym tulee kuvioihin. Yhtä ja toista huomaa ajoittain. Käveleminen on huonontunut reippaasti. Normaalisti työnnän näitä ajatuksia taka-alalle, mutta kun neuron polikäynti lähenee, tajuan taas todellisuuden. Käynti saattaa olla tosi masentava.  Lääkäri on vaihtunut joka kerta, eli se on sattumaa, millaiseksi käynti muodostuu. Jotkut tekevät rutiinitestit, sormet yhteen silmät kiinni, kokeilee lihasvoimia ja refleksejä. Jotkut haluavat enemmän kuulla, mitä minulla on mielessäni. Välillä toivon, ettei minun enää tarvitsiskaan käydä siellä, mutta terveyskeskus on vielä huonompi vaihtoehto.

Joten ainoa mahdollisuus on kirjoittaa ja purkaa tänne ja rakentaa itsetuntoa silloin, kun se on heikoimmillaan. Toivon, että saan kaikki hommelit hoidettua pois alta vähin erin ja alkaa keskittyä Joulun odotukseen. Rakastan jouluherkkujen valmistelua, koristelua ja hössötystä. Se vie mieleni satumaiseen maailmaan pois tämän maailman kahleista ja rajoituksista. Joulun tunnelma, perheen kokoontuminen, kaikki se hohdokkuus ja odotus ovat hienoja juttuja, ja nythän minulla on aikaa keskittyä siihen. Olisihan tässä vielä Halloweenkin! Harmi, ettei sitä juhlita paljonkaan Suomessa. Tulin kuin tulinkin paremmalle mielelle. Arvasin, että kannattaa kirjoittaa tänne.