Tämä kolahti. Luin sen eräältä blogilta, mutta yhtä hyvin olisin sen voinut itse kirjoittaa:

"Todennäköisesti olen saanut kuulla vähättelyä tunnetiloistani, älykkyydestäni, nokkeluudestani ja monista muista luonteenpiirteistäni läpi koko lapsuuden. Tämä loi minulle uskomuksen, että olen huonompi kuin muut, olen tyhmä, hidasälyinen, en kelpaa kenellekään juuri sellaisena kuin olen. Tämä harhainen uskomus itsestäni jatkuikin pitkälle aikuisikään saakka. Isäni on mahdollisesti omasta huonosta itsetunnostaan johtuen ammentanut erinomaisuudentunnetta itseensä vähättelemällä lastensa ominaisuuksia ja taitoja, kokien siten itsensä kaikkein fiksuimmaksi, nokkelimmaksi ja parhaimmaksi joka asiassa. Se on kai ollut hänen selviytymiskeinonsa oman lapsuutensa traumoista, mutta epäilemättä tuo kohtelu on jättänyt jälkensä myös minun psyykeeni."

Hei, linkitin blogisi, kiitos tästä. Joskus joku muu näkee selvemmin.