Olen nyt kuunnellut toista kuukautta töminää, joka lähtee yksin ja ainoastaan jonkun kanta-askeltajan kulkiessa pitkin poikin vuokrahuoneistoaan. No, ei se päivällä haittaa, mutta viime yönä jostain syystä hän käveli koko yön kantojaan paukuttaen edestakaisin. Alkoi suoraan sanoen v-tuttaa, kun katsoin kelloa kolmelta, neljältä ja viideltä odottaen paukkeen loppua. Jos olisin ehtinyt edes kerran saada kunnolla unen päästä kiinni, ei pauke enää olisi herättänyt minua, mutta sellaista rakoa ei tullut. Lopulta pauke loppui, mutta sitten olikin jo aamu!

Onko se oikeasti niin helkutin vaikeaa tajuta, että kerrostalossa pitäisi ottaa muutkin asukkaat huomioon?

Jos jollain on unettomuusongelma niin pitääkö kaikki muutkin sairastuttaa? Varmaan ainakin verenpaine nousi. Uskomatonta, miten kovan äänen voi saada aikaan paukuttamalla lattiaa jaloillaan!

Tuntuu siltä, että jotkut ihmiset ovat niin helkutin itsekkäitä, että jos itsellä menee huonosti, pitää kaikki muutkin saada uittuuntumaan ja pahalle päälle. Ja hakemaan tohtorilta jotain nukahtamispillereitä, että kestää kanta-astuja naapureita.

Yleensä kestän pitkään kaikenlaista häiriötä naapureista. Ei haittaa, jos hiukan juhlitaan ja mölistään. Koputellaan naapureiden ovia. Lauleskellaan ja  yrjötään pihamaalle. Sellainen yleensä katkeaa viimeistään klo 2.00. Mutta jalkatömpötys menee jo sietokyvyn yli. Kaiken lisäksi on tosi vaikea valittaa mihinkään, sillä kanta-astuntamelu ei ole luokiteltu häirintään! AAAARGH!

Älkää suositelko korvatulppia. En voi nukkua niiden kanssa. Ja töminä tuntuisi varmaan vartalossa.