Ainakin tänä kesänä on Suomessa puhuttu säästä enemmän kuin Englannissa. Eikä ihme. En muista yhtä kuumaa kesää. Yhtä pitkä hellejakso on ollut vuonna 1975, mutta en tiedä, menikö lämpöennätys rikki niin selvästi kuin tällä kertaa.

Jollei nyt tunnusta ilmaston lämpenemistä, niin viimeistään ensi kesänä sitten. Nähtäväksi jää, jatkuuko buumi.

Mielenkiinnolla odotan talvea. Minkähänlainen siitä kehkeytyy. Arvaan, että tulee paljon lunta. Arvuutelkaapas piruuttaan kommenttiboxiin!

Koululaisilla on ollut ikimuistoinen kesä. Lämpimät vedet ja auringonpaistetta. Kyllä niillä eväillä jaksaa pitkälle syksyyn.

Alkaa vähitellen tottua tähän helteeseen, ja vielä paremmin menisi, jos olisi terve, mutta on nämä lämpötilan vaihtelut kovia suomalaisille. Jos kesäisin alkaa olla kolmenkympin paremmalla puolella ja talvisin saman verran pakkasella niin sehän on huikea ero. Eihän muutos tietysti päivässä tapahdu, mutta silti kehon on sopeuduttava jatkuvaan vaihteluun ja kestää ääripään rasituksia. Sen vuoksi toivon talvienkin lauhtuvan.

Samoin vaihtuvat pimeys ja valo täällä pohjolassa. Kaamos ja valoisat yöt koettelevat monen mielenterveyttä. Unirytmi häiriintyy meikäläiselläkin siinä määrin, että jotain kirkasvalolamppua ja melatoniinia täytyy harkita ihan tosissaan. Kesällä riittää extra paksut verhot.

Jos ilmasto tosiaan lämpenee, toivoisin suomalaisten arkkitehtien ja rakennusmestarien ottavan sen huomioon asuntojen suunnittelussa.