Harvemmin mitään enää itsestään jaksaa kirjoitella. Jos uskallan sanoa, että menis paremmin, pelkään, että joku kiro iskee heti päälle. Kuitenkin pakko sanoa, että kiitos ylöspäin, ennuste oli huonompi kuin tämänhetkinen tilanne.

Olen jaksanut stepperillä yhä pidempiä aikoja. Alussa en edes päässyt stepperille seisomaan. Ja ennen lääkitystä kaikki liikkuminen aiheutti tuskaa ja yökötystä, vaikka oli nuorena urheilija. Rytmihäiriöt tosin haittaavat kuntoilua välillä, mutta en anna sen pelottaa tai vaikuttaa liikaa. Liikunnasta tulee kuitenkin niin hyvä fiilis, että jos satunkin kuukahtamaan johonkin häiriöön, niin anti mennä vaan. Niihin nimittäin ei ole löytynyt mitään lääkitystä, eikä leikkausta enää meikäläiselle aiota tehdä, kun ei ole tehty aiemminkaan. Terveellehän se tietenkin tehtäisiin ASAP. Mutta se siitä, ellei joku spesialisti satu lukemaan tätä, niin pistä kommentti, kiitos.

Mopoilu on ihan superjuttu. Harmittaa vaan laiskuus, ei vaan, lue: masennus, kun ei aina huvittais lähteä. Mutta, kun saa lähdettyä, on parempi olo.

Protopicin avulla myös iho on pysynyt kunnossa, ja ruusukierre katki. (Koputtaa puuta.)

Olisi miljoonittain kysymyksiä lekurille syksyisellä käynnillä polilla, mutta aikaisempia kertoja ajatellen mieltä lannistaa. Kysynkö tai kerronko ylipäänsä mitään? Kerronko, minkä olen itse huomannut olevan avuksi myosiitin hoidossa? Jakaako lääkäri sitä tietoutta potilaille vai ryhtyykö väitöskirjan tekoon?

Tällaista tällä kertaa.