Tänään on hyvä päivä. Sitä en yleensä uskalla sanoa ääneen, sillä pelkään sen vaikuttavan onnen kääntymiseen. I push my luck now.

Kuinka yksi puhelinsoitto voikin muuttaa elämänlaadun suuntaan jos toiseen. Ja nyt parempaan. Muutama minuutti pudotti raskaan painon harteilta. Viikkoja pelkäsin ja mietin, uskallanko puhua eräästä asiasta, ja viimein rohkaistuin. Pelkäsin ja jännitin jopa puhelua. Siitä riippui, menisikö tämä kesä lopullisesti pilalle ahdistuksissa. Voin vihdoinkin rentoutua. Ei se silti kaikkea ratkaissut. Edessä on edelleen, mitä on, mutta nyt voin suhtautua asiaan rauhallisin mielin. Ja laittaa asian sivuun, kunnes se on ajankohtainen.

Pelkään, että jos sattuu menemään hyvin, kohta tapahtuukin jotain kamalaa. Siksi en yleensä uskalla riemuita hirveästi. Onko se tämä kulttuuri, joka meidät on tehnyt vaatimattomiksi ja kateellisiksi? Kyllä kaikki lopulta kuitenkin pieleen menee. Meikäläinenkin on saanut aika monta potkua ja takapakkia elämältä, ja se on tehnyt varovaiseksi. Jopa taikauskoiseksi. Jos voin välttää jotain pahaa kiertämällä tikapuut tai syljeskelemällä mustan kissan ylittämässä tietä nähtyäni, niin varmuuden vuoksi sen voi tehdä, muuten asia saattaa jäädä vaivaamaan. (Terkut Arskalle, ei ole meillä kuitenkaan lattia täynnä räkäklimppejä:)

Rituaalit eivät mielestäni haittaa, elleivät ne muut pakkomielteeksi. Huomaan tulevani taikauskoiseksi vain niinä hetkinä, kun asiat sujuvat. Normaalisti se ei vaikuta elämääni mitenkään.

No, mutta tänään on hyvä päivä. Piste.