Ukko toi eilen mahtavan sienisaaliin metsästä. Nyt olisi keittiön pöytä täynnä suppiloita kuivumassa - osa pitää varmaan pakastaa. Uusia sieniä, joita en ole ennen kokeillut, olivat keltaorakkaat, joista tuli hyvänmakuinen kastike.

Tosissaan huomio, huomio, kannattaakin olla varovainen uusien juttujen kanssa, ja vaikka asiantuntija oli ollut metsässä neuvomassa, mitä sieniä kannattaa poimia, tarkistin vielä sienikirjasta ja netistä, että varmasti kyseessä on nimenomaan keltaorakas. Lampaankääpä muistuttaa tätä sientä, mutta sekään ei ole onneksi myrkyllinen.

Keltaorakas tosin kerää cesiumia, joten ei sitä hirveitä määriä kannata syödä.

Edellisellä kerralla jo löytyi herkkutatteja, voitatti ja punikkitatteja. Punikit pitää kypsentää kunnolla. Herkkutateista käytettiin melkein vain lakit, varret olivat kelvanneet matosille.

Kanttarellejakin tuli parin kastikkeen verran. On meillä hieno ruokavarasto tuolla syksyisessä metsässä, ja on sääli, että ihminen on myrkyttänyt ympäristöä, joten marjojen ja sienien syömistä täytyy rajoittaa. Samoin kuin kalojenkin.

Jos keräät koivunkantosientä, varo, ettet sekoita sitä myrkkynääpikkään.

Rouskut ja haperot saavat jäädä metsään, sillä en viitsi alkaa moisia keittää, koska muutakin löytyy yllin kyllin. Keltahaarakkaita tosin mielelläni ottaisin, jos niitä vielä jostain löytyisi, ja pistäisin etikkaan.

Kova puhdistaminen noissa kuitenkin on. Siksi kannattaakin sienireissut ajoittaa usealle päivälle. Saa raitista ilmaa, eikä siivousoperaatio ole liian rankka. Jotkuthan puhdistavat sienensä jo metsässä.

Korvasienikiintiö on meikäläisellä täynnä - lapsena joutui paljon syömään sitä, ja vaikka mutsi niitä keittikin moneen kertaan, myrkkyä on elimistöön varastoituneena - ikuisesti. Sitä paitso se on kevään juttu.

Älkäähän eksykö! :))