Katselin tässä jokin aika sitten ohjelmaa Suomen tullista (netti oli poikki ja tutustuin TV:een tarjontaan).

Siellä olikin oikein pirtsakka kaksikko ratsaamassa autoja, hienoa työtä. Olivat paljon leveemmän näköisiä kuin poliisit. (Jouduin seuraamaan Poliisit-sarjaakin.)

Nono. Siellä äkkäsivät jonkun naisen, joka käyttäytyi epäilyttävästi ja oli päissäänkin tai jonkin aineen vaikutuksen alaisena. Hänet tutkittiin tullissa, mitään ei löytynyt, mutta vielä päättivät hänet kuskata lisätutkimuksiin, sillä oli epäilys, että jotain oli piilotettu ruumiinonkaloihin.

Ruumiinonkaloista ei löytynyt mitään, mutta vielä päättivät viedä röntgeniin oikeuslääketieteelliseen. Ei sieltäkään löytynyt mitään.

Nono. Ei tässä mitään, mutta lopulta syytön, päihtynyt ulkomaalainen nainen vietiin autolla Helsingin Rautatieaseman kupeeseen, jonne hänet jätettiin, siis päihtyneenä, ehkä kielitaidottomana ja yöaikaan. Auto kurvasi kylmästi pois.

Tuntuu jotenkin pelottavalta kaikkien noiden kokemusten jälkeen jättää henkilö omin nokkineen pyörimään tuntemattomalle seudulle yksinään. Mitenhän naiselle kävi?

Jos olen missannut jotain, ja olen väärässä informoikaa mieluusti, sillä en tosiaan toivoisi, että näin tapahtui.