Tämäkin 'topic' menee nyt IBM-kategoriaan, sillä suunnilleen samoihin aikoihin alkoivat pahat iho-ongelmat, kun sairauskin puhkesi. Kukaan lääkäri ei ole myöntänyt yhteyttä näiden asioiden välillä, itse olen netistä plokannut dermatomyosiittipotilaan, jolle määrätty Protopicia ihon hoitoon. Kuulemma ainoa lääke, joka toimii.

Tietysti pyysin heti neuron polikäynnin yhteydessä lääkäriltäni samaa lääkettä, jota hän ei suostunut minulle kirjoittamaan.

Pian sen jälkeen taas iho meni niin pahaan kuntoon, että minut olisi otettu sisään sairaalaan. Olin viettänyt aiemminkin jakson sairaalassa antibioottitiputuksessa päänalueen ruusun vuoksi (hengenvaarallinen), ja tulehdukset olivat toistuvia, sillä ainoastaan kova sisäinen kortikosteroidikuuri piti ihon ehjänä, ja sehän minulta oli lopetettu, eikä kuulema pelkästään ihon vuoksi määrätä sisäistä kuuria ja ulkoisesta ei ollut mitään apua. Kaikki maailman salvat ja uutteet oli myös kokeiltu. Vuosikaudet juostu allergiasairaalassa, tehty kalliit testit ja otettu koepalat. Sen lisäksi päällä oli ruusunestohoito eli jatkuva antibioottikuuri. Estolääkityksestäkin piti oikein konsultoida infektiolääkäriä, mutta potilaan toiveita kuuntelemalla olisi päästy helpommin toimivaan hoitoratkaisuun. Ja kaikkeen meni aina aikaa.

Sillä kertaa pääsin akuuttina vastaanotolle Ihotautien sairaalaan ja lääkäri määräsi Protopicia. Ajattelin, että tätähän pyysin jo vuosi sitten. Ei kuulema toimisi minulla. Sitten kokeiltiin ja iho-oireet helpottivat muutamassa päivässä, eivätkä ole palanneet pahoina sen jälkeen. Vältyin sairaalajaksolta vain tämän voiteen ansiosta.

Lääkkeen ainoa huono puoli on sen huikea hinta, eikä sairausvakuutus korvaa siitä senttiäkään. Maksan silti siitä niin paljon kuin pyydetään. Harmittaa niin pirusti, etten saanut sitä jo vuosia sitten. Olisi monta pahaa tulehdusta jäänyt väliin. Ja antibiootitkin pystyin jättämään Protopic-voiteen myötä!